sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Äitienpäiväkortti + lahjapaketti


Lauantai iltana tein äidille äitienpäiväkortin viime tingassa. Korttiin olen silti tyytyväinen :) Tämä on paperipaastoni kortti 17/40 (olen tehnyt jo 16/40 kortin, mutta se julkaistaan blogissa hieman myöhemmin). Uutta tässä on sinivuokot sekä taustapaperi. Vanhaa korttipohja sekä kaikki ääriviivatarrat.

Paketin sisällöstä juttua löytyy täältä.

Tämmöinen paketti odotti äitiä sunnuntai aamuna. Koska asun kotona (pesutelu: olen 18-vuotias) niin tälläisen paketin jättäminen aamua odottamaan ei ole mitenkään hankalaa. Olen tykästynyt tuohon ruskeaan lahjapaperiin. Paketoiminen tuntui lauantaina todella kivalta. Nyt odottelen jo, että koska pääsen paketoimaan taas joululahjoja :)

Koska äitienpäivä viikonloppu oli neljän päivän viikonloppu, on blogi julkaisuja tullut niin paljon tehtyä, että en niitä tosiaan kaikkia kerrallaan viitsi julkaista. Blogi postauksia on kertynyt kohtalaisen mukavasti siis jemmaan ja niitä sitten julkaistaan + kirjoitellaan loppuun seuraavan viikon ajan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti