perjantai 1. heinäkuuta 2016

Kesäkuun langankulutus

Muutkin ovat punninneet paljonko kuluu kuukaudessa lankaa ja oli minunkin ihan pakko. Olen ihaillut hirveesti sitä, että jotkut neulooo kiloa tai enemmänkin kuukaudessa. Ja veikkasinkin jääväni kauaksi tästä. Ja olin oikeassa! Kauaksi jäätiin kilosta sekä aika kauaksi puolestakin kilosta... Puollustan tätä vähäistä kulutusta (joka taitaa olla itselleni kuitenkin aika hyvä kulutus) sillä, että opettelin virkkaan trikookudetta! Trikookudetta on mennyt lähestulkoon 2,5kg. Lisksi kulutukseen lasken ainoastaan niistä töisät, jotka olen saanut valmiiksi siis myös pääteltyä! 

5x virkattua täytekeksi 42g

Onnistuin kuin onnistuinkin virkkaamaan täytekeksejä joiden
tekemisestä olen haaveillut jo jonkin aikaa.

piirakkasukat 102g

Neuloin itselleni keltaiset piirakkasukat yön-/iltasukat.

isän UFO sukat koko 42 78g

Neuloin isälleni perussukat harmaasta nallesta.

tiskirätti 28g

Virkkasin rätin kiinteillä silmukoilla. Lankana käytin Blend bamboota.

2x vauvan lapaset 24g 

Neuloin myöskin neljä paria vauvojen tumppuja, mutta sain pääteltyä
vain kaksi paria. Lankana käytin Nalle lankaa.

valeampiaisenpesä 8g

Valeampiaisenpesä oli myöskin ollut pitkään
haluan kokeilla-listalla. Tein Nallesta.

kummipojalle pipo 34g

Tein noi 1 vuotiaalle kummipojalleni pipon.

pölyrätti 24g

Ylitin itseni ja tein myöskin pienellä pintakuvioinnilla virkatun rätin.
Tähän mennessä olin tehnyt ainoastaan kiinteillä silmukoilla.

Yhteensä 340g

KYHin takia aloittelin tässä kuussa 25 työtä, joista yksi on varatyö. Eli riittää kun neulon/virkkaan valmiiksi heinäkuun loppuun mennessä 24 työtä. Sukkia minulla on tällä hetkellä kesken kuusi paria (joista yksi oli niin unohduksissa, että melkein unohdin sen tästä). Näistä viittä paria olen aloittanut kunnolla sekä näistä viidestä löytyy myös aloitettu pari. Nyt on siis mummon antamia varapuikkoja käytetty ahkerasti. Lisäksi näistä kuudesta parista eli 12 sukasta on kaksi sukkaa jo päättelyä vaille valmis. Pareja toki nekin kaipailevat.

Kuva otettu tänään 1.7 eikä eilen liilat valepalmikko sukat olleet vielä
päättelyä vaille valmiit. Polkalangasta olen luonut tosiaan vain
pari silmukkaa. 
Olen tässä kuussa käyttänyt lankaa siis 340g, mutta ostin 780g. Lisäksi äiti osti minulle 100g kerän. Tämän lisäksi kesäkuun alussa tilasin trikookudetta 10kg *naurua*. Eli kesäkuussa ei ole ihan ostelu ja käyttö ollut tasapainossa. Heinäkuussa langanostot ei oikein pysty lähteen käsistä, koska rahat on nyt kesälomalla hävinnyt johonkin nopeaa vauhtia... Lisäksi pyrin käyttään kaiken lankainnostukseni noiden keskeneräisten töiden loppuun tekemiseen, joita on KYHin jäljiltä 12 (joista kaksi odottaa ainoastaan päättelyä). Lisäksi multa löytyy muitakin keskeneräisiä sekä KYH töitä, joissa voin päättää vielä vapaasti mitä rupeen tekeen. Esimerkiksi huiviin loin vain kolme silmukkaa ja seuraavaksi pitäisi arpoa mitä siitä lähtisi neulomaan :)

HUOM! ns pääteksti kirjoitettu 30.6

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti