sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Kettupipo ja lapaset

Välillä meinasi iskeä epätoivo, mutta päädyin silti kokeilemaan ja onneksi myös onnistumaan. Ensimmäiseksi virkatuksi pipoksi ja sovellettu täysin omasta päästä, joten olen todella tyytyväinen. Istuvuus ei ole kyllä täydellinen, mutta jostain se on pakko aloittaa. Ja lopputuloksesta tuli mallinsa kaltainen vaikka väri, lanka (paksuus) ja koko ovat aivan eri kuin ohjeesta. Enkä enkuksi kirjoitettua ohjetta osaa lukea, joten ei siitä ollut juurikaan apua. Mutta joka tapauksessa kummipoikani äiti pyysi minua tekemään pojalleen samanlaisen pipon kuin tässä blogi postauksessa.


Vinkit muistiin niin minulle kuin teillekkin:

  1. Korvaläpät kannattaa tehdä kiinteillä silmukoilla -> saa paremmin nauhat kiinni, saa paremmin langan pääteltyä.
  2. Ei kannata päätellä liikaa "etukäteen". Kun jätin reilut päättelyvarat, sain kiinnitettyä silmät, nenän, korvan kappaleet toisiinsa ja nauhat samalla langalla. Näin pääteltävää oli vähemmän . 
  3. Nauhoja varten kannattaa jättää reilut päättelyvaaraa korvaläppien päihin. Kannattaa jättää ihan useampi metri ja neulalla pujotella läpän keskelle. Edellisen kerroksen kiinteänsilmukan välistä alkaa ketjusilmukoiden teko. Näin nauhat eivät karkaa hatusta :)
  4. Nauhat kannattaa tehdä ketjusilmukoiden lisäksi myös kiinteät silmukat -> eivät paina niin pahasti kuin ohkaiset ja on hyvä päätellä korvaläppien kiinteisiin silmkoihin.
  5. Silmukoita kannattaa kaventaa piposta alusta asti.
  6. Korvissa voi langat päätellä letittämällä. Tein korvat kahdesta eri palassa ja katkaisin langan aina väriä vaihtaessa. Pääteltävää tuli paljon, joten letitin langat ja jätin palojen väliin. Nämä letit pitävät korvan kivasti pystyssä.
  7. Kun väriä vaihtaa, pitää edellisen kiinteänsilmukan/pylvään viimeinen lanka kahden lenkin läpi tehdä jo vaihtuvalla värillä.
Kuvassa näkyy hyvin, että pikkasen on
turhan leveä alhaalta.


Pipo
Lanka: 7 veljestä
Koukku: 3,5
Paino: 82g
Valmis: 8.10

Niin kuin kuvasta näkyy niin lapaset ovat
päässeet jo käyttöön.
Lapaset
Lanka: 7 veljestä
Puikot: 3,5
Paino: 32g
Valmis: 17.9

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti