maanantai 10. lokakuuta 2016

Lopultakin päätellyt pallosukat

Huhtikuun ensimmäinen päivä loin tämän blogitekstin johon laitoin jemmaan linkin ohjeeseen. Nimeä en ole muuttanut, joten siitä voi päätellä, että sukat olivat odottaneet jo jonkin aikaa päättelyä. Sukat sain pääteltyä 10.9 eli aikaa on mennyt yli viisi kuukautta postauksen teon aloittamisesta. Nyt on sukat päätelty ja pakko myöntää, että olen tyytyväinen nimittäin ne ovat ensimmäinen kirjoneuletyö ja toistaikseksi myös ainoat (taimitarhan kukkalapaset ovat kyllä jo puikoilla, mutta ei vielä kirjoneuleessa). Lisäksi myös bloggaaminen tulee kuukauden jäljessä.

Varsi on jo vähän venähtänyt, koska ovat olleet jo käytössä.


Lanka: 7 veljestä
Puikot: 3.5 bambusukkapuikot
Koko: 39
Paino: 108g
Valmiiit: 10.9


Ps. Tästä voi käydä kurkkaan
mun ylpeyden aiheen :)

3 kommenttia:

  1. Tosi siistiä jälkeä ensimmäiseksi kirjoneuleeksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuitos :) Itse olen kanssa jälkeen tyytyväinen. On vaan sen verta hidasta puuhaa, että seuraavaksi langanohjain tai sitten joku muu tekniikka kirjoneuleeseen :)

      Poista
  2. Tosi kivan näköset! Kannattaa googlettaa lankadominanssi, se auttaa tosi paljon tohon hitaus-ongelmaan! :)

    VastaaPoista